Viisi tapaa, joilla elektroniikka huonontaa sisäilmaa

Tiesitkö, että elektroniikka voi levittää haitallisia mikrobeja ja muita epäpuhtauksia sisäilmaan, ja sitä kautta hengitysteihin? Keuhkoihin joutuneet epäpuhtaudet saattavat aiheuttaa hengenahdistusta, allergiaoireita ja pitkäaikaisessa altistuksessa jopa sairauksia. Listasimme viisi tapaa, jolla elektroniikka voi huonontaa sisäilmaa ja kerromme, miten siltä voi välttyä. 

 

 

1. Pöly 

Elektroniset laitteet ovat staattisia, joten ne keräävät itseensä pölyä. Liiasta pölystä on haittaa paitsi tilojen käyttäjille, myös laitteille itselleen. Pöly voi aiheuttaa toimintahäiriöitä etenkin laitteiden liikkuviin osiin kerääntyessään. Koska pöly toimii myös lämmöneristeenä, voivat suuret pölymäärät kuumentaa laitteita ja aiheuttaa pahimmassa tapauksessa jopa tulipalon. Elektronisista laitteista voi vapautua pölyä huoneilmaan esimerkiksi laitetta käytettäessä tai siirrettäessä. 

Laitteet kannattaakin puhdistaa säännöllisesti ja sijoittaa oikein. Lattialla sijaitsevat laitteet keräävät enemmän pölyä itseensä kuin esimerkiksi pöydälle sijoitetut. Myös huoneet, joissa elektroniikkalaitteet sijaitsevat, on hyvä siivota ja tuulettaa usein, ja etenkin laitteiden taustat kannattaa imuroida ja pyyhkiä. Mikäli asunnossa tupakoidaan, imevät elektroniset laitteet myös tupakansavua sisälleen. Tupakansavun terva muodostaa tahmaisen pinnan laitteen sisään, johon pöly tarttuu normaalia helpommin. Erittäin pölyiset tai tupakansavussa pitkään olleet laitteet kannattaakin antaa ammattilaisen puhdistettaviksi. Elektronisia laitteita puhdistetaan maadoitetuilla työpisteillä.

 

2. Mikrobit ja itiöt

Sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa ilmassa leijuu huomattava määrä haitallisia itiöitä ja mikrobeja. Näissä tiloissa sijaitseva elektroniikkalaitteet, kuten kannettavat tietokoneet, televisiot, DVD:t, kodinkoneet, jne., imevät jäähdytysilman mukana haitallisia mikrobeja sisäänsä. Jos esimerkiksi työntekijä siirtyy sisäilmaongelmaiselta toimistolta kannettavan tietokoneensa kanssa etätöihin kotiinsa, voi homepöly levitä elektroniikan mukana ja aiheuttaa pahimmassa tapauksessa oireita myös herkistyneille perheenjäsenille. 

Tilojen sisäilmaongelmat onkin syytä ottaa vakavasti ja korjata mahdollisimman nopeasti. On huomioitava, että vaikka tilat saneerataan ja korjataan, voi sisäilmaongelmaisessa kohteessa sijainnut elektroniikka siirtää homepölyä ja itiöitä uusiin, puhtaisiin tiloihin, mikäli sitä ei puhdisteta. Sisäilmakohteessa sijainnut elektroniikka kannattaa aina antaa ammattilaisen puhdistettavaksi.

 

 

3. Näppäimistöjen ja hiirien kosketuspinnat

Tutkimusten mukaan näppäimistöjen ja tietokoneen hiiren pinnalla voi olla jopa enemmän bakteereja ja viruksia kuin WC-pöntön reunuksella. Ne leviävät kosketuksen kautta muille pinnoille ja sisäilmaan, ja saattavat näin tartuttaa tilojen käyttäjiin ikäviä tauteja. Etenkin yhteiskäyttökoneet ovat todellisia bakteeripesiä, sillä jokainen käyttäjä tuo oman bakteerikantansa koneelle. 

 Näppäimistöt, hiiret ja muutkin kosketuspinnat kannattaakin puhdistaa säännöllisesti siihen tarkoitetuilla aineilla. Esimerkiksi sairaaloissa ja muissa korkeamman hygieniatason vaativissa tiloissa, joissa yhtä tietokonetta voi olla monta työntekijää, kannattaa käyttöön ottaa myös erityisiä helposti puhdistettavia hiiriä ja näppäimistöjä. Mikäli tietokoneita on monia, voi puhdistamisen myös jättää ammattilaisen hoidettavaksi.

 

4. Tulostimet ja kopiokoneet

Kopiokoneita ja tulostimia käytettäessä niistä vapautuu ilmaan mikroskooppisia kaasu- ja hiukkasmaisia epäpuhtauksia. Nämä nanopartikkelit päätyvät sisäänhengityksen mukana tilojen käyttäjien keuhkoihin ja sitä kautta verenkiertoon. Myös 3D-tulostimien pienhiukkas- ja VOC-päästöt (VOC tulee sanoista volatile organic compound, haihtuva orgaaninen yhdiste) voivat heikentää sisäilman laatua. 

Runsaassa käytössä olevat tulostimet ja kopiokoneet, sekä muut monitoimilaitteet kannattaakin sijoittaa erilleen normaaleista työtiloista. 3D-tulostimella tulostettaessa on syytä käyttää kohdepoistoa. 3D-tulostinta kannattaa myös käyttää vain sellaisessa tilassa, jossa ei oleskella samanaikaisesti tulostimen toimiessa. Riittävästä ilmanvaihdosta tulisi tällöinkin huolehtia.

 

 

5. Laitteiden raskasmetallit ja kemikaalit

Elektroniset laitteet, kuten esimerkiksi tietokoneet ja televisiot, sisältävät vaarallisia raskasmetalleja ja kemikaaleja, kuten tiettyjä ftalaatteja ja palonestoaineita. Etenkin laitteiden kuumentuessa niitä saattaa vapautua sisäilmaan. Joutuessaan tilojen käyttäjien keuhkoihin ne voivat päätyä verenkiertoon ja aiheuttaa esimerkiksi hormonihäiriöitä ja sairauksia. 

EU on rajoittanut osan sähkölaitteiden sisältämien vaarallisten aineiden, kuten raskasmetallien ja ftalaattien, eli muovin pehmentimien, käyttöä. Rajoituksia on kiristetty viime vuosina säännöllisin väliajoin, sillä niiden aiheuttamat vaarat ymmärretään aiempaa paremmin. Esimerkiksi akuissa ja paristoissa on rajoitettu kadmiumin ja elohopean käyttöä. Lyijyn ja lyijyseosten käyttö kulutuselektroniikan ja muiden sähkölaitteiden juotoksissa on kielletty. Etenkin vanhemmissa elektronisissa laitteissa kiellettyjä aineita voi kuitenkin esiintyä.

Altistuksen välttämiseksi laitteita ei kannata avata itse, vaan antaa ammattilaisen puhdistaa ja vaihtaa esimerkiksi akut puolestasi. Etenkin uusia laitteita ostaessa kannattaa myös varmistaa, että niissä on EU:n ympäristö- ja CE-merkintä. Kun laitteet tulevat käyttöikänsä päähän, kannattaa ne kierrättää oikeaoppisesti.

 

Ota yhteyttä

Checking...

Ouch! There was a server error.
Retry »

Sending message...

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia