Puhtaat ikkunat lisäävät päivänvalon määrää ja parantavat hyvinvointia

Päivänvalolla on suora vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Luonnonvalon on todettu vaikuttavan positiivisesti mielialaan ja lisäävän energisyyttä. Tämä pätee niin kotona, työpaikalla kuin kouluissakin. Koululaisten arvosanojen on todettu olevan korkeampia luokkahuoneissa, joissa päivänvaloa on tarjolla. Päivänvalon on myös todettu korreloivan korkeamman tuottavuuden ja myyntien kanssa.  Lisäksi auringonvalo saattaa tuoreen tutkimuksen mukaan jopa tappaa pölyssä eläviä, ihmisille haitallisia bakteereita. Auringonvalo lisää siis selvästi hyvinvointia.

Varsinkin Suomen kaltaisessa pimeän talven maassa riittävään luonnonvalon saantiin kannattaa siis kiinnittää erityistä huomiota. Säätä ei tietenkään kukaan voi muuttaa, ja pilvisenä päivänä auringonsäteet ovat harvassa. Puhtaat ikkunat läpäisevät päivänvaloa kuitenkin huomattavasti paremmin kuin likaiset, ja siksi ikkunoita kannattaakin pestä säännöllisesti. Jos niin helpolla kikalla kuin ikkunanpesulla voi lisätä viihtyisyyttä ja tuottavuuttakin, kannattaa ikkunat pesettää kevään ja kesän aikana jopa muutamiakin kertoja.

 

Ikkunanpesu

Puhtaat ikkunat lisäävät päivänvalon määrää sisätiloissa

Kustannustehokas ja nopea ikkunanpesu

Ikkunanpesuissa on kuitenkin eroja. CleanSide suorittaa ikkunanpesut uudella Reach & Wash -menetelmällä, jossa hiilikuituisten teleskooppi-pesuvarsien ansiosta voidaan pestä maan pinnalta käsin jopa yli 20 metrin korkeudessa sijaitsevia ikkunoita ja muita lasipintoja sekä sisä- että ulkotiloissa.

Perinteiset pesumenetelmät saattavat vaatia henkilönostimia tai telineitä, sekä usein voimakkaita kemikaaleja, jotka rasittavat luontoa ja saattavat jopa aiheuttaa allergioita. Reach & Wash on noussut suosituksi ikkunanpesumenetelmäksi juuri helppoutensa, nopeutensa, sekä ekologisuutensa ansiosta, sillä sen avulla ikkunanpesu tapahtuu maan tasalta täysin ilman pesuaineita.

 

Myös ekologisuus ratkaisee

Jokainen ikkunanpesu kemikaalittomalla Reach & Wash -menetelmällä on pieni ekoteko.  Pesuteho perustuu moneen kertaan suodatetun veden kykyyn imeä lika itseensä. Suodatettu huuhteluvesi myös kuivuu paremmin, eikä jätä valumaraitoja tai muita häiritseviä tahroja ikkunoihin.

Varsinkin korkeiden ikkunoiden pesussa Reach & Wash “pesee” muut menetelmät. Se on paitsi luontoystävällinen myös kustannustehokas. Koska Reach & Wash yltää nimensä veroisesti pesemään korkeat ja vaikeasti saavutettavat ikkunat jopa 20 metrin korkeudessa ilman telineitä tai henkilönostureita, se myös parantaa ikkunanpesijöiden työturvallisuutta.

 

Ikkunanpesu

Reach & Wash -menetelmällä ikkunanpesu on nopeaa ja kustannustehokasta

 

Reach & Wash -ikkunanpesun hyödyt

Nopea ja edullinen

  • Ei telineiden pystytystä
  • Kuivausvaihe jää pois
  •  

Turvallinen

  • Ei tarvetta henkilönostimille ja niiden siirtelylle kohteessa
  • Ei tarvetta telineille

Laadukas

  • Puhdistaa tehokkaasti
  • Ei kuivausjälkiä tai pesuainejäämiä
  •  

Ympäristöystävällinen

  • Kemikaaliton – veden kemiallinen ominaisuus suorittaa puhdistuksen

 

Lataa Reach & Wash -esite! 

Ikkunanpesu

 

 

Lähteet

  1. https://www.sciencedaily.com/releases/2018/10/181017211703.htm
  2. Boubekri M. Daylighting, Architecture and Health: building design strategies. Oxford UK: Architectural Press, Elsevier 2008.
  3. Heshong, L., Wright, R. & Okura, S., Daylighting Impacts on Human Performance in School: Journal of the Illuminating Engineering Society 31(2):101-114 · September 2013 DOI: 10.1080/00994480.2002.10748396
  4. https://aceee.org/files/proceedings/2004/data/papers/SS04_Panel7_Paper24.pdf

 

 

Ota yhteyttä

Checking...

Ouch! There was a server error.
Retry »

Sending message...

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia