Kiitos kuluneesta vuodesta

21.12.2021 Vuosi lähestyy taas loppuaan. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet monin tavoin haastavia erityisesti terveydenhuoltosektorilla. Kamppailemme edelleen koronan kanssa, eikä loppu ainakaan toistaiseksi ole vielä näkyvissä. Silti vuosi 2021 on ollut pitänyt sisällään myös paljon onnistumisia, hienoa yhteistyötä ja uusia asioita. Sairaalahygienia-ala on kehittynyt huimin harppauksin. Myös me CleanSidella etsimme jatkuvasti uusia innovaatioita, jotka parantavat sairaalahygieniaa.

Alkuvuodesta esittelimme D25 UV-desinfiointilaitteen, joka auttaa parantamaan sairaalahygieniaa vain 25 sekunnissa! Ensi vuoden alusta tulemme lanseeraamaan tanskalaisen Goloon, kertakäyttöisen alusastian, joka mahdollistaa paremman ja hygieenisemmän käyttökokemuksen potilaille ja hoitohenkilöstölle.

Myös toimistollamme puhaltaa uusia tuulia. Joulukuun alussa CleanSiden toinen osakas Michael Casagrande otti vastuulleen kaksi tuotealuetta: antibakteeriset väliverhot ja hygienianäppäimistöt. Lisäksi toimistomme ja varastomme muuttavat uusiin tiloihin Helsingin Suutarilaan. Henkilövahvistuksen ja uusien tuotteiden myötä pystymme jatkossa palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin.

Toivotamme valoisampaa uutta vuotta 2022!

Ota yhteyttä

Checking...

Ouch! There was a server error.
Retry »

Sending message...