“Hygienianäppäimistöt takaavat sairaalassa tarvittavan hygieniatason, jota tavallisen näppäimistön kanssa ei voi taata”
29.8.2022 TAYSin teho-osastolla on ollut CleanSiden hygienianäppäimistöt käytössä jo vuodesta 2017 lähtien. Ennen hankintaa näppäimistöt olivat osastolla koekäytössä hygieniahoitajan suosituksesta. Teho-osastolla näppäimistöt ovat käytössä jokaisella potilaspaikalla sekä kaikkialla, missä käsitellään potilastietojärjestelmiä.
“Minulla ei ole lainkaan negatiivista sanottavaa näppäimistöistä”, osastonhoitaja Marika Arbelius-Iltanen kertoo. “Ihan alussa kirjoitus tuntui vähän hassulle, koska näppäimet ovat perinteistä näppäimistöä matalammat. Muutokseen tottui kuitenkin nopeasti, etenkin kun tiesi, että ne parantavat hygieniaa”, hän kertoo. CleanSiden hygienianäppäimistöissä on yhtenäinen silikonipinta, jonka ansiosta niissä ei ole syviä, likaa kerääviä näppäinvälejä.
Varmuus aina puhtaasta näppäimistöstä
Nyt näppäimistöt keräävät kiitosta juuri yhtenäisen pinnan ja helpon puhdistettavuuden ansiosta. “CleanSiden näppäimistöt ovat kyllä helpottaneet puhtaanapitoa, ja ne tuovat varmuuden siitä, että näppäimistö on aina taatusti puhdas. Tavallisen näppäimistön voisi pyyhkiä vaikka kuinka hyvin, mutta puhtaustaso ei siltikään ole riittävä. Hygienianäppäimistöt takaavat sairaalassa tarvittavan hygieniatason, jota tavallisen näppäimistön kanssa ei voi taata”, Arbelius-Iltanen kuvailee.
Osastonhoitajan mukaan TAYSissa kiinnitetään erityistä huomiota hyvään puhtaustasoon. “Meillä sairaalahuoltajat pyyhkivät näppäimistöjä, jonka lisäksi moni hoitaja puhdistaa ne aloittaessaan työvuoron. Tietysti puhdistamme näppäimistön myös aina, jos siihen osuu likaa”, hän kertoo. “Meille on tärkeää, että näppäimistön voi oikeasti puhdistaa, suurinpiirtein puhdas ei riitä. Esimerkiksi MRSA ja muutkin hoitoon liittyvät infektiot on hyvä ottaa vakavasti”, Arbelius-Iltanen muistuttaa.
TAYSin teho-osastolla ollaankin tyytyväisiä CleanSiden näppäimistöihin. “Olemme tykänneet näppäimistöistä ja suosittelisin niitä myös muualle, etenkin sairaaloihin ja muihinkin paikkoihin, kuten elintarvikealalle, jossa puhtaus on erityisen tärkeässä asemassa”, osastonhoitaja kertoo.