Entistä parempaa asiakaspalvelua

31.10.2019 CleanSide haluaa tarjota asiakkailleen paitsi parempaa sairaalahygieniaa, myös entistä parempaa asiakaspalvelua. Paremman asiakaspalvelukokemuksen aikaansaamiseksi ja nopeampien toimitusaikojen takaamiseksi on tiimiimme lokakuun alussa liittynyt uusi jäsen: Merja Janhonen. Merja vastaa mm. asiakaspalvelusta, tilausten käsittelystä sekä laskutuksesta. Uuden asiakaspalvelukonseptimme myötä Merja tulee myös soittamaan aktiivisesti asiakkaillemme kyselläkseen esimerkiksi tuotetyytyväisyydestä, ottaakseen vastaan kehitysehdotuksia ja kartoittaakseen verhojen vaihtosyklejä. Näin pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin ja toimittamaan sairaalahygieniatuotteitamme aiempaa nopealla aikataululla. Merja osaa myös neuvoa tuotteisiin ja tilauksiin liittyvissä asioissa. 

Ennen CleanSidelle tuloaan Merja on toiminut pitkään erilaisissa asiakaspalvelu- ja toimistotehtävissä. Asiakastyöskentely tulee Merjalle luonnostaan, ja hän on iloinen pystyessään auttamaan ja neuvomaan asiakkaitamme. “Olen saanut lokakuun aikana jo ensikosketuksen CleanSiden asiakaspiiriin, ja olen huomannut, että he kiireenkin keskellä ovat todella mukavia ja ammattitaitoisia ihmisiä. Toivon, että pystyn osaltani auttamaan sairaalahygieniatuotteisiin liittyvissä tiedusteluissa ja siten helpottamaan heidän työtään.”

 

 

Asiakaspalvelumme on avoinna arkisin klo 8-16, puh. 010 423 4575.

Tuotetilaukset voit lähettää osoitteeseen tuotetilaukset (at) cleanside.fi 

Ota yhteyttä

Checking...

Ouch! There was a server error.
Retry »

Sending message...