Muut erikoispuhdistukset

Uudet tilat Uudellamaalla – nelinkertainen tehokkuus

Olemme CleanSidessa vastanneet kasvaneeseen kysyntään muuttamalla Uudenmaan puhdistuslinjastomme uusiin, yli 1000m2 kokoisiin tiloihin Helsingin Malmille. Hyvien kulkuyhteyksien päässä sijaitseva linjasto takaa asiakkaillemme entistä monipuolisemman palvelukokonaisuuden saman katon alla. Näin meidän on mahdollista puhdistaa suurempia määriä irtaimistoa entistä nopeammin. 

 

Asiakkaamme haluavat enenevissä määrin puhdistaa vanhoja mutta hyväkuntoisia tavaroita sen sijaan, että heittäisivät ne pois ja ostaisivat uusia tilalle. Etenkin suurissa virastoissa, sairaaloissa ja kouluissa irtaimiston homepuhdistus on paitsi osa kestävää kehitystä, myös kustannustehokas vaihtoehto. Irtaimiston puhdistusprojekti tulee uuden elektroniikan, kalusteiden ja muiden tavaroiden hankkimista huomattavasti edullisemmaksi.

 

 

Kasvaneet tilat mahdollistavat kasvavat volyymit

 

Suurempi linjastomme tarjoaa irtaimiston puhdistukselle entistä suuremmat tilat. Tämä tarkoittaa, että pystymme puhdistamaan irtaimistoa jatkuvasti kahdessa vuorossa jopa neljä kertaa aiempaa nopeammin. Näin voimme viedä läpi suuria projekteja samanaikaisesti nopeammalla aikataululla. Irtaimiston puhdistaminen on kuitenkin tarkkaa käsityötä. Toimintaperiaatteemme kulmakivistä, asiantuntemuksesta, luotettavuudesta ja laadusta, emme tingi volyymien kasvaessa.

 

Uudet tilamme mahdollistavat myös asiakkaidemme irtaimiston pidempiaikaisia säilytyksiä esimerkiksi sisäilmaongelmien, muuton tai putkiremontin ajaksi. Varastointipalvelumme on erityisen tarpeellinen tilanteissa, joissa puhdistettua irtaimistoa ei vielä syystä tai toisesta pääse toimittamaan puhtaisiin tiloihin. Tarvittaessa tarjoamme myös suuremmat varastotilat yhteistyökumppanimme kautta.

 

 

Auktorisointi ja seminaarit

 

CleanSidelle myönnettiin vahinkoalan auktorisointi Vahinkoalan auktorisointiryhmä VAR:n toimesta. Auktorisoinnin tavoitteena on varmistaa, että jälkivahinkotorjunta- ja kuivausalalla toimivilla yrityksillä on alalla vaadittava ammattitaito ja toiminnalliset edellytykset. Auktorisointi virallistaa CleanSiden tavoitteen hoitaa jälkivahinkojen torjunta luotettavasti, kokonaisvaltaisesti ja ammattitaitoisesti. 

 

Syksyllä myös Tampereen ja Helsingin toimipisteissämme järjestetyt, suuren suosion saavuttaneet seminaarimme starttaavat jälleen! Seminaareissa esittelemme sisäilmaongelmiin ja vaativiin siivouksiin liittyviä ratkaisuja ja tarjoamme tietysti myös maukasta purtavaa. Lisää CleanSiden seminaareista syksyn aikana – pysytään kuulolla!

 

 

Ota yhteyttä

Checking...

Ouch! There was a server error.
Retry »

Sending message...

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia