Toimitusjohtajan katsaus kuluneeseen vuoteen

2.12.2019
Vuosi lähenee taas loppuaan ja siirrymme uudelle vuosikymmenelle. Toivotan sinulle onnea ja menestystä vuodelle 2020!

 

Kasvua ja kehitystä

Meillä CleanSidella vuosi 2019 on ollut kasvun ja kehityksen aikaa niin tilojen kuin henkilökunnankin suhteen. Keväällä Uudenmaan linjastomme muutti uusiin, yli tuhannen neliömetrin tiloihin Helsingin Malmille. Myös henkilöstömme on kasvanut, ja rekrytoimme tälläkin hetkellä lisää henkilökuntaa sekä Helsingin että Tampereen toimipisteillemme. 

Vuosi 2019 oli työntäyteinen: sekä Helsingin että Pirkanmaan alueen toimintamme kasvoi merkittävästi. Olemme toteuttaneet lukuisia homepölysiivouksia ja muita erikoispuhdistusprojekteja ympäri Suomea. Myös irtaimiston puhdistuspalvelut ja pintojen puhdistus kuivajäällä ja lasimurskalla ovat kiinnostaneet asiakkaitamme enenevissä määrin. Lasimurskapuhallus on uusin tulokas palveluvalikoimaamme, ja se on osoittautunut kuivajään ohella erittäin tehokkaaksi menetelmäksi erilaisten pintojen puhdistukseen.

Vuonna 2019 toimintamme myös kehittyi: lanseerasimme linjastoillamme pidettävät, suuren suosion saavuttaneet seminaarit, joissa esittelemme sisäilmaongelmiin ja vaativiin siivouksiin liittyviä ratkaisuja, sekä keskustelemme ja vastaamme alaan liittyviin kysymyksiin. Syksyllä CleanSidelle myönnetty vahinkoalan auktorisointi myös virallisti tavoitteemme hoitaa jälkivahinkojen torjunta luotettavasti, kokonaisvaltaisesti ja ammattitaitoisesti.  

 

Oikeat toimintatavat ja avoimuus

Sisäilmaongelmat tiedostetaan aiempaa paremmin ja niistä aiheutuvat negatiiviset terveysvaikutukset tunnetaan laajalti. Myös tieto ja kiinnostus CleanSiden toimialaa kohtaan on lisääntynyt merkittävästi. Asiakkaamme haluavat puhdistaa vanhoja mutta hyväkuntoisia tavaroita hävittämisen sijaan. Irtaimiston homepuhdistus on osa kestävää kehitystä, ja se tulee myös uuden elektroniikan, kalusteiden ja muiden tavaroiden hankkimista huomattavasti edullisemmaksi. 

Uskon vahvasti, että oikean tiedon ja oikeiden toimintatapojen avulla entistä suurempi määrä sisäilmaongelmia saadaan selätettyä. Se vaatii kuitenkin avoimuutta ja toimintaprosessien läpinäkyvyyttä. Olen itse mukana Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry:n hallituksessa, jossa eräs projekteistamme on päivittää Turvallisen vahinkosaneerauksen ja jälkivahinkojen torjunnan ohjetta TuVaSaa. TuVaSa on kehitetty avuksi etenkin vahinkosaneeraustöitä tilaaville osapuolille. Mielestäni on äärettömän (erittäin) tärkeää, että erikoispuhdistusalan standardit vakioituvat. Näin tilaajat osaavat valita homepölysiivouksille ja muille vahinkopuhdistuksille ammattitaitoisen tekijän, joka täyttää alan asettamat tiukat vaatimukset. 

 

Tehdään 20-luvusta yhdessä paremman sisäilman vuosikymmen!

 

Michael 

 

Ota yhteyttä

Checking...

Ouch! There was a server error.
Retry »

Sending message...

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia