Lääkinnällisten laitteiden puhdistus

Kun esimerkiksi sairaalassa, terveysasemalla tai hammaslääkäriasemalla havaitaan sisäilmaongelma, on mikroskooppinen homepöly usein tunkeutunut myös lääkinnällisiin laitteisiin (terveydenhuollon laitteet, medical devices) ja muuhun irtaimistoon. Iso osa asiakkaistamme on linjannut, että kaikki lääkinnälliset laitteet puhdistetaan, jotta pystytään takaamaan mahdollisimman hyvä potilasturvallisuus. Siirtyvät laitteet voivat olla mm. EKG-laitteita, potilasmonitoreja, sentrifugeja, näytteenottokärryjä, kiertokärryjä, tietokoneita tai muuta irtaimistoa. 

 

Lääkinnälliset laitteet ovat usein arvokkaita, ja niiden vaihtaminen uusiin esimerkiksi sisäilmasaneerauksen yhteydessä voi olla haastavaa sekä aikataulun että budjetin kannalta. Valitettavan usein sisäilmaongelmaisten kohteiden irtaimistosta luovutaankin kokonaan, vaikka mikrobipuhdistus on paitsi mahdollista, myös huomattavasti edullisempaa kuin uusien laitteiden hankkiminen. Huolimatta siitä, tehdäänkö olemassaoleville tiloille homepölysiivous vai muutetaanko kokonaan uusiin tiloihin, kannattaa irtaimisto puhdistaa ammattilaisen toimesta. 

 

Lääkinnällisten laitteiden puhdistus vaatii asiantuntijuutta

 

Elektroniikan ja erityisesti lääkinnällisten laitteiden homepölypuhdistus vaatii asiantuntijuutta ja ammattitaitoa. Aivan kuten muun elektroniikan puhdistuksessa, myös terveydenhuollon laitteiden puhdistuksessa täytyy työpisteiden olla maadoitettuja ja työntekijöiden asiansa osaavia, sillä osa laitteista saatetaan joutua avaamaan puhdistuksen yhteydessä. Myös tietoturva on otettava vakavasti, sillä osalla laitteista saattaa olla esimerkiksi tallennettuja potilastietoja tai muuta salassapidettävää materiaalia. 

 

Lääkinnällisten laitteiden puhdistus kysyy paitsi työntekijöiden luotettavuutta ja ammattitaitoa, myös homepuhdistusta tarjoavan yrityksen asiantuntijuutta ja organisaatiokykyä. Terveydenhuollon laitteet ovat ahkerassa käytössä, ja sisäilmasaneerauksesta huolimatta voi laitteiden mahdollinen puhdistuksen aikaikkuna olla lyhyt. Asiantunteva palveluntarjoaja pystyy yhdessä asiakkaansa kanssa koordinoimaan lääkinnällisten laitteiden kuljetukset, puhdistuksen ja palautuksen mahdollisimman tarkasti. Näin laitteet puhdistetaan esimerkiksi muuton aikana, eikä “hukkapäiviä” synny.

 

 

CleanSide tekee lääkinnällisten laitteiden puhdistuksia koko Suomen alueella

 

CleanSide on tehnyt useita suurten sairaaloiden, yksittäisten osastojen ja terveysasemien homepölysiivouksia, sekä irtaimiston että lääkintälaitteiden ja muun elektroniikan homepuhdistuksia sairaanhoitopiireille, kunnille ja kaupungeille. Pakkaamme ja suojaamme laitteet asianmukaisesti, ja kuljetamme ne luotettavien yhteistyökumppaneidemme avulla Helsingissä tai Tampereella sijaitseville puhdistuslinjastoillemme. Mikäli kuljetus on esimerkiksi sijainnin tai aikapulan takia mahdoton toteuttaa, voidaan laitteet ja muu irtaimisto puhdistaa myös CleanSiden kehittämässä, kontteihin pystytettävässä mobiilissa puhdistuslinjastossa, joka voidaan tarvittaessa tuoda kohteen pihalle. Vaihtoehtoisesti voimme osastoida ja alipaineistaa puhtaat tilat asiakkaan kiinteistössä ja pystyttää niihin tilapäisen puhdistuslinjaston. Näin pystymme palvelemaan asiakkaitamme ympäri Suomea. 

 

Puhdistuksen jälkeen laitteet palautetaan takaisin asiakkaan puhtaisiin tiloihin. Mikäli uudet tai saneeratut tilat eivät ole vielä valmiit, tarjoamme myös varastointipalvelua esimerkiksi sisäilmasaneerauksen ajaksi. CleanSidella on omat, valvotut varastohallit, joiden lämpötila ja ilmankosteus ovat tarkkaan säädellyt. Meillä arvokas laitteisto ja muu irtaimisto on suojassa kosteudelta ja ilkivallalta.

Ota yhteyttä

Checking...

Ouch! There was a server error.
Retry »

Sending message...

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia